Tervehdys,

saimme Tietotekniikan Liiton vuosittaisen listan myös Etelä-Saimaan tietojenkäsittely-yhdistys ry:n jäsenistä ja kävimme nettisivujen uudistamisen yhteydessä läpi samalla yhdistyksen tietoja. Mikäli olet saanut sähköpostia esimerkiksi voimassaolevan sähköpostin puuttumisesta, se johtuu juuri ko. syystä. Lisäksi osa jäsenistä, paikallisjäsenistä ja/tai TTL:n jäsenistä, on saanut erikseen sähköpostia mikäli Historiaa-osiossa on nimesi mainittu vuosien saatossa. Mm. pääosin kaikki ex-puheenjohtajat vuodesta 1972 alkaen ovat Historia-infoa saaneet jos vaan olemme tienneet nykyisen sähköpostiosoitteen.

Voit seurata https://www.esatky.fi/2018-sivusto/ sivuilta yhdistyksen toimintaa ja ottaa yhteyttä johtokunnan jäseniin tai allekirjoittaneeseen. ESATKYn kotisivuilla on myös yhdistyksen historiaa kerättynä nyt alkuvuosista 1972 alkaen. Kannattaa katsoa samalla historian havinaa. Sieltä voi löytyä vanhoja, osin jopa tosi vanhoja!, tuttuja 70- ja 80-luvun matkojen osalta. Ja liikunnasta kiinnostuneille löytyy niin sählyn, lentopallon kuin muiden aktiviteettien osalta sekä historiatietoa että viimeisten kisojen tarina. Väisäsen Marko teki ansiokasta työtä ja siirsi vanhoilta sivulta “hiestä märkänä” materiaalia näille sivuille. Viimeisimmän Liikunta-aktiviteetin tulokset löydät tästä linkistä.

ESATKY täyttää ensi vuonna 40 vuotta.

Entisten ja nykyisten aktiivien haastatteluja ilmestyy kevään aikana myös ESATKYn sivuille. Kommentoi, anna palautetta, ruusuja ja risuja. Se käy esimerkiksi joko henkilökohtaisesti johtokunnan jäsenille tai palautelomakkeen kautta.

terveisin Jari Harju, puheenjohtaja 2011 –

PS: Voit katsoa https://www.esatky.fi/2018-sivusto/ sivuja eri päätelaitteilla. Sivut tukevat automaattisesti uusia älypuhelimia (mm. Nokian N-sarja, Samsung Galaxy, Apple iPhone), tablet-koneita (mm. Samsung Galaxy Tab, Apple iPad) ja luonnollisesti eri resoluutiolla varustettuja Windows-, Mac- ja Linux-selaimia:

[nggallery id=4]