ESATKY 40v: Kiitoksia!
Arvoisat juhlavieraat!
Kiitoksia Nylyndin Markulle ja Snellmanin Ilkalle ESATKY 40 v – juhlapuheista. Meitä oli 35 osallistujaa juhlimassa miehen ikään yltänyttä Etelä-Saimaan tietojenkäsittely-yhdistystä lauantaina 20.10.2012.
Juhla-illallisen ohjelman huipensi taikuri Janne Mustonen – kiitoksia Jannelle! Se minne ja miten Arton 20 Euroa lopulta löytyi sitruunasta lienee sitä taikuutta ja sen maagisuutta.

Vanhoja ja tosivanhoja tuttuja tavattiin ja keskustelu kävi erityisen vilkkaana ravintola Casanovassa.
Hyvät Ystävät, kiitoksia vielä kerran. Teitte ESATKYn juhlasta juuri sellaisen kuin järjestelykomitea miettikin.
Sinikka ja Ruusa palkittiin ansiokkaasta toiminnasta
Sinikka Laakko ja Ruusa Repo palkittiin myös ansiokkaasta toiminnasta ESATKYn viimeisen vuosikymmenen osalta. Sinikka toimi 12 vuotta ESATKYn sihteerinä ja Ruusa ollut toistakymmentä vuotta rahastonhoitajana. ESATKY siirtyi myös sähköiseen laskutukseen viime vuonna joten olemme sen osalta etulinjassa myös. Tosin ry:n toiminnassa se ei ole kovin merkittävässä roolissa mutta yleistyy varmasti ennen kuin 50 v tulee yhdistyksellä täyteen.
Sinikka ja Ruusa varmaan käyttävät hemmottelupaketin haluamallaan tavalla. Kuvaa emme laittaneet tänne leideistä mutta he voinevat niin halutessaan toimittaa sitten operaation jälkeen kuvat Ennen – Jälkeen tilanteesta? 😉
Uuden logon saattelemana…
jatkamme siis kohti 5-kymppisiä. Kuten Ilkka osuvasti kuvasi, ei harmainta aavistustakaan ollut 40 vuotta sitten mitä ATK on vuonna 2012. Toistan Ilkan kommentin 1960-luvulta: ”IBM oli tietotekniikan maailmanvaltias ja ei olisi edes tullut mieleen että IBM:n pääjohtaja voisi olla nainen”. Joten mitä on ylipäänsä myös Tietojenkäsittelyliitto ry vuonna 2022, ja ESATKY, sen näemme vajaan 10 vuoden päästä siis.
Kaikki ideat ja ehdotukset ensi vuoden toiminnasta voi kertoa palautelomakkeella tai ottamalla yhteyttä johtokunnan jäseniin.
terveisin järjestelykomitea Jari Harju, Marko Väisänen ja Markus Saukkonen