Lokakuun tervehdys,
talvi alkaa lähestyä ja ESATKYn osalta on muutamassa tilaisuudessa kerrottu Tieto- ja Viestintätekniikan ammattilaiset eli TIVIAsta. Olemme myös pitäneet johtokunnan kokouksen ja käyneet läpi tämän syksyn ja erityisesti vuoden 2016 asioita.
ESATKYn sivuilla on edelleen laitettu info mikäli selaimesi ja/tai tietokoneesi on vanhaa versiota. Saat www.esatky.fi sivuille tullessasi infoa mikäli käytät esimerkiksi vanhaa selainta. Tarkista samalla jos oma www-sivustosi ei jostain syystä edelleenkään taivu kunnolla tablettien ja älypuhelimien näytölle. Kuten jo Tiedote 2/2015 – infossa kerroimme niin ESATKY on siis eturivissä, ollut vuodesta 2012 asti responsiivisuuden osalta.
James Bond ja Spectre lähestyy – oletko valmis?
James Bond tulee Suomessa valkokankaille heti marraskuun alussa. Seuraa ESATKYn tiedostusta, tarkempaa tietoa tulossa lähiaikoina.
Mitä ESATKYn osalta vuonna 2016?
Verkkokauppa, pilvipalvelut, Venäjän kauppa, mm. nuo ovat aiheita joiden osalta käydään seminaarinaiheiden osalta läpi.
Seuraa tiedotusta tai ota yhteyttä!
Kunnon Viikonloppu 2016 – osallistu kyselyyn
Lisäksi matkakohde lienee sellainen paikka missä ennen oli muuri, nyt se ei erota enää kaupunkia. Mutta olemme siis suunnittelemassa Kunnon Viikonloppu – matkaa vuodelle 2016. Lentotoiminnan (väliaikainen?) loppuminen haittaa hieman kohteita mutta vastaa kyselyyn tai laita palautelomakkeella oma ehdotuksesi.
Mikä olisi hyvä kohde matkan osalta?
Hyvää talven ja lumien odotusta kaikille!
Terveisin Jari, puheenjohtaja