Lapsi mukaan töihin – päivä 24.11.
Otetaan lapset mukaan töihin myös tänä vuonna!
Lapset valtaavat työpaikat jälleen marraskuussa! Olettehan mukana myös tänä vuonna, kun Lapsiasiavaltuutetun, Lastensuojelun Keskusliiton sekä työ- ja elinkeinoministeriön yhteistyössä järjestämää Lapsi mukaan töihin -päivää vietetään toistamiseen lapsen oikeuksien viikon perjantaina 24. marraskuuta!
Viime vuonna teemapäivän suosio ylitti järjestäjäorganisaatioiden odotukset moninkertaisesti, kun useat suuret työnantajat ilmoittivat osallistuvansa tapahtumaan. Lapsia otettiin mukaan töihin sadoilla, ellei jopa tuhansilla työpaikoilla ympäri Suomen.
Oman työpaikkansa voi ilmoittaa nyt jo mukaan päivän viettoon osoitteessa lapsimukaantöihin.fi.
Sivustolla voi käydä haastamassa muita yrityksiä mukaan päivän viettoon. Löydät sivustolta myös ehdotuksia ja esimerkkejä, millaista ohjelmaa lapsille voi päivän aikana järjestää.
#LMTpäivä #lapsimukaantöihinpäivä
lapsimukaantöihin.fi
lapsiasia.fi
lskl.fi