Tervehdys ESATKYn jäsenet ja yhteistyökumppanit, vuosi lähestyy loppua ja ensi vuoden toimintasuunnitelma on käyty läpi syyskokouksessa. Johtokunta jatkaa toimintavuoden 2012 samalla kokoonpanolla kuin tänä vuonna on toimittu. Toiminnan pääkohdat ensi vuodelle ovat:
- Road Show – avoin lähdekoodi ja avoin data – helmikuussa yhdessä Tietotekniikan Liiton (TTL) kanssa
- Opintomatka/kunnon viikonloppu alkusyksystä
- ESATKY 40 vuotta – seminaari ja juhlat loka-marraskuussa
Road shown päiväksi on varmistunut 16.2.2012, iltapäivän tapahtumana. “Yhteentoimivuutta avoimesti” eli avoimet ohjelmistot, rajapinnat ja standardit sekä avoin julkinen data ovat aiheina seminaarissa. Tilaisuuden järjestävät Suomen Kuntaliitto, Avoimen lähde-koodin keskus COSS, Tietotekniikan liitto, TIEKE ja ESATKY. Tilaisuus on osa yhteentoimivuutta avoimesti road showta, joka kiertää ympäri Suomea kevään 2012 aikana. Lappeenrannan osalta paikka kerrotaan sekä ESATKYn että TTL:n sivuilla. Kertoilemme lisää kun seminaarin ohjelma on tarkentunut. Seuraa siis ESATKYn sivuja! Tavataan siis vähintään seminaarien merkeissä helmikuussa ja lokakuussa suurempien juhlien merkeissä. Ja Ota yhteyttä- lomakkeella voi laittaa riisuja, ruusuja ja muuta palautetta ESATKYn suuntaan. Kaikille oikein rauhaisaa joulua ja hyvää uutta vuotta 2012!

PS: Kun suunnitellaan systeemeitä ja niihin hälytysrajoja, pitäkää mielessä tämä:
Jotakin hukassa?
Twitter@Esatky
Kunnon Viikonloppu ja Tallinna syyskuun toisena viikonloppuna.
Lue tarkemmin
#KunnonViikonloppu #esatky #tallinna

ESATKY – Etelä-Saimaan tietojenkäsittely-yhdistys ry
Etelä-Saimaan tietojenkäsittely-yhdistys Ry, Lappeenranta, ESATKY, puheenjohtaja Jari Harju, DoAudit Oy, Lappeenrannan ATK-yhdistys
www.esatky.fi
Syyskuun 2023 osalta infoa löytyy
#esatky #olumppialaiset #KunnonViikonloppu

ESATKY – Etelä-Saimaan tietojenkäsittely-yhdistys ry
Etelä-Saimaan tietojenkäsittely-yhdistys Ry, Lappeenranta, ESATKY, puheenjohtaja Jari Harju, DoAudit Oy, Lappeenrannan ATK-yhdistys
www.esatky.fi
Haluatteko kokea osaltanne historian havinaa ke 12.7.2023? Viimeinen lounas tarjolla Laserissa, ei kun siis (ex) Kurniekassa.
End of story. Torstaina pillit pussiin, kassat, maksupäätteet ja infotaulut poistuvat Kareltekin tiloista.
#kareltek #kurniekka #aalef #laseri #lounas
1.9.2023 – Olumppialaisten ennakkotieto
Ei muuta kuin In…

1.9.2023 – Olumppialaisten ilmoittautminen & ennakkotieto | ESATKY ry
www.esatky.fi
Kunnon Viikonloppu 2023
https://www.esatky.fi/2023/06/kunnon-viikonloppu-2023-syyskuun-puolessa-valissa/
#KunnonViikonloppu #ESATKY #syksy2023
Seuraa tiedotusta ja syksyn tapahtumia siis.
#esatky #syksy2023 #KunnonViikonloppu #Olumppialaiset

ESATKY – Etelä-Saimaan tietojenkäsittely-yhdistys ry
Etelä-Saimaan tietojenkäsittely-yhdistys Ry, Lappeenranta, ESATKY, puheenjohtaja Jari Harju, DoAudit Oy, Lappeenrannan ATK-yhdistys
www.esatky.fi
Ajankohta siis varmistunut ja lue 1.9.2023 – Olumppialaisten ennakkotieto
https://esatky.fi/2023/06/1–9‑20…
Ilmoittaudu viimeistään 25.8. mennessä siis ohjeiden mukaan
#SyysOlumppialaiset #ESATKY #ITKY #MITTY #KYTKY
Kunnon viikonloppu ja syyskuu 2023?
Seuraa tiedotusta.
#kunnonviikonloppu #esatky

ESATKY – Etelä-Saimaan tietojenkäsittely-yhdistys ry
Etelä-Saimaan tietojenkäsittely-yhdistys Ry, Lappeenranta, ESATKY, puheenjohtaja Jari Harju, DoAudit Oy, Lappeenrannan ATK-yhdistys
www.esatky.fi
Syksyn Kunnon Viikonloppu? Kyselkää lisää ja ehdotelkaa sopivaa parin yön matkaa siis.
#ei #pietariin #ei #moskovaan #ei #myoskaan #viipuriin #kuitenkaan #esatky
Mukana logo 40 vuotta sitten…
ESATKYn sääntömääräinen kevätkokous ti 9.5.2023

ESATKYn sääntömääräinen kevätkokous ti 9.5.2023 | ESATKY ry
www.esatky.fi